Esittelyssä Tihu

Yhdellä opiskeluaikaisista kämppiksistäni oli kaksi kissaa. Ennen niiden muuttoa olin hieman epäileväinen kissojen suhteen. Ne kaksi ihanaa maatiaskollia kuitenkin tekivät sydämeeni tilaa kehruukoneille. Kun kämppiksen kanssa tiet veivät eri osoitteisiin jäi elämään tyhjyyttään huutava kissan muotoinen aukko. Siitä alkoi haaveilu omasta kissasta ja pohdinta sopisiko kissa ylipäänsä epävakaiseen elämääni.

Kaunis pieni abytyttöni

Nopeasti tulin siihen tulokseen, että haluan rotukissan. Päätökseen vaikuttivat lähinnä se että kissan luonteesta olisi joku käsitys, kissaa olisi pennusta pitäen käsitelty ja kissan saisi pentuna. Tietämykseni kissaroduista oli todella vajavaista (ei ole vieläkään kovin hyvää). Ulkonäkökriteereinä kissalle oli että sen pitää näyttää kissalta (ei lyttyä kuonoa, kunnollinen häntä) ja lyhyt turkki. pidän kohtalaisen aktiivisista eläimistä. Katselemiani rotuja olivat ainakin ocicat, bengali, venäjän sininen ja abessinialainen. Jostain syystä näistä abyt rupesivat tuntumaan omimmilta.

Vaarallinen Tihulainen

Rohkenin ottaa yhteyttä kasvattajaan ja jolloin itselleni epätyypillisellä tuurilla heti ensimmäinen sattui olemaan oikea kultakimpale <3 Koirapiireistä olen jo oppinut arvostamaan hyvää kasvattajaa ja molempien eläinteni kasvattajat ovat kyllä ihan huisia tyyppejä. Heti tältä ensimmäiseltä kasvattajalta ja melko piankin minulle luotettiin hoiviini pieni abypentu. Alunperin haltiakielisen virallisen nimen omaavalle pennulle kaavailin kutsumanimeksi Vardaa, mutta jo parissa viikossa pentu oli muuttanut nimensä Tihulaiseksi eli lyhyesti Tihuksi.

Tihu on ollut kaikkea mitä ikinä odotin kissalta ja vielä paljon enemmän. Se on aktiivinen, leikkisä, nopea, sosiaalinen, ahne ja mikä tärkeintä niin syötävän söpö, että sitä ei voi olla rakastamatta. Se on kuitenkin abessiinialaiseksi kohtalaisen fiksu ja järkevä. Sen kanssa ei ole koskaan tylsää, mutta se osaa kyllä jo ottaa ihan rauhassa ilon irti myös sohvalla köllöttelystä.

Tihu ottaa rennosti näyttelyhäkissä

Tihusta kasvattaja ei luvannut mitään näyttelytähteä, mutta lupasin sen kertaalleen viedä myös näyttelyhommiin. Koiranäyttelyt eivät kuulu suosikkipaikkoihini, enkä ollut koskaan astunut jalallanikaan kissanäyttelyyn. Yllätyin kuitenkin positiivisesti. Ihmiset olivat mukavia, kissat hyvin hoidettuja ja rennon oloisia. Tihu taisi yllättää niin minut kuin kasvattajansakin olemalla heti ensimmäisessä näyttelyssään BIS oman kategoriansa pennuissa. Koska halusin tukea niin ihanan kasvattajan jalostustyötä ja saada hänelle tunnustusta kasvattamistaan kissoista, lupasin viedä Tihun vielä uudelleenkin. Parin kerran jälkeen huomaan jo suunnittelevani lisääkin niitä näyttelyitä, ja Tihulle näyttelyverhoja, saaden hullun kissatädin maineen kaveripiirissäni.

Tihu on osoittanut sopivansa loistavasti myös osaksi epävakaista elämääni. Se kulkee sujuvasti mukanani erilaisiin paikkoihin. Se yöpyy sujuvasti vieraissa paikoissa ja voin ottaa sen illaksi mukaan kylään johonkin. Tihu ei pelkää vieraitakaan koiria ja rakastaa ihmisiä. En olisi uskonut, että kissan kanssa asiat voisivat luonnistua näin helposti!



Tihu on siis muutamassa kuukaudessa lunastanut paikkansa sydämessäni ja nukkumapaikan peittoni alta <3

Esittelyssä Sansa

Mitä kertoisinkaan Sansasta. Kauan sitä odotin ja siitä haaveilin. Sitten vappuna 2012 kävin hakemassa silloista opiskelijan kimppakämppäelämääni jakamaan pienen karvapallon. Toiveissa oli harrastuskaveri koiralajeihin ja tietenkin paras ystävä. Pentu oli söpö ja pidin siitä kyllä valtavasti, mutta vuosien varrella siitä on tullut vain entistä tärkeämpi.

Kaikenlaista on yhdessä koettu niin harrastuspuolella kuin Sansan ajoittain huojuvan terveydenkin kanssa. Sansa on paitsi erittäin tapaturma-altis, myös kerännyt itselleen kummallisia ja harvinaisiakin sairauksia. Harrastuksissakin on kuitenkin kaiken sairastelun ja omien kiireideni lomassa edetty. Alunperin meidän päälaji oli palveluskoirahaku, jossa etsitään kadonneista ihmisiä metsästä. Sen ohella ollaan kilpailtu tottelevaisuuskokeissa ja agilityssä. Nykyisellään on tehty toko (tottelevaisuuskokeet) eniten ja alkuvuodesta Sansa sai viimeisen tuloksen suomen tottelevaisuusvalion arvoon. Koiraharrastusten lisäksi Sansa kulkee mukanani vaellusreissuilla ja se onkin kanssani mm. huiputtanut kaksi Pohjois-Euroopan korkeinta tunturia. En tiedä mitä se itse ajatteleen isojen mäkien päälle tunteja kestävästä kiipeämisestä, mutta aina se on innoissaan lähdössä mukaan.

Vaelluksella Sansa ei viitsi seistä takkia puettaessa

Vaikka Sansa tulikin harrastuskoiraksi, niin sydämeni se on valloittanut ihan kaikella muulla. Se on kulkenut kanssani vasta neljän vuoden ajan ja siltikin se tuntuu olleen kanssani aina. Se kulkee mukanani lähes kaikkialle ja sinnekin mihin se ei pääse fyysisesti niin kannan sitä mielessäni. Sansan hassut tavat, sen kiltteys, sen lojaalisuus ja sen puhdas elämänilo ovat kantaneet minua silloinkin kun muuten on ollut vaikeaa. Sansalla ei ole huonoja päiviä: se on aina valmis toimintaan ja voi miten se rakastaakaan kaikkea mitä se saa kanssani tehdä. Ja voi miten sen pieni maailma ainakin nuorempana suorastaan romahti, jos olin pettynyt sen tekemisiin. Nykyään Sansakin uskaltaa välillä olla tuhma ja keksiä omia vaihtoehtoisia toimintamallejaan.

Tältä näytti reilun vuoden ikäinen hakutreeneihin tuleva Sansa

Sansa on koirana erittäin helppo ja sen halu miellyttää ihmistä on tehnyt sen kouluttamisesta erittäin helppoa. Se rakastaa ihmisiä ja muita koiria. Kissat ja muut eläimet (yhdellä entisellä kämppikselläni oli rottia) saavat olla rauhassa. Sansa kulkee kanssani peloitta lähes missä vaan; ruotsinlaivan diskon aulan läpi, jyrkällä vuorenrinteellä hallitusti kiveltä kivelle, keskellä öistä Helsingin keskustaa, ruuhkabussissa, riippusillalla yli kivisen rotkon, vielä ei ole sellaista paikkaa tullut johon se ei olisi kanssani halunnut tulla.

Onnellisimmillaan Sansa on päästessään juoksemaan, toimimaan kanssani ja käyttämään älyään. Nämä yhdistyvät loistavasti kun se etsii metsästä sinne sitä varten piiloon menneistä maalihenkilöitä. Jos Sansa siis saisi valita niin se varmasti harrastaisi hakua aina vaan. Onnellinen se on kuitenkin myös tehdessään monia muita asioita. Sen onnelliseksi saamiseen riittää hyvinkin pienet asiat: uusi lelu, pitkä metsälenkki, uimaan pääseminen tai ihan vaan sohvalla köllöttely.

Saatteeksi

Aiemmin olen pitänyt useammankin koirani treeniblogia. Nykyään seuraan lukuisia useita koirien treeniblogeja. Satunnaisesti olen seuraillut myös muihin kategorioihin kuuluvia blogeja, joista oman kissan myötä kissablogit ovat tulleet erityisen tutuiksi. Koiran treeniblogia olin laiska päivittämään, ja koen helpommaksi pitää treenit ylhäällä ihan perinteisessä käsin kirjoitetussa vihossa. Ja vaikka kotonani asuva kehrääjä ihana onkin, niin ihan pelkän sen toilailuille en blogiani halunnut perustaa. Haluaisin kuitenkin kirjoitella joitain muistamisen arvoisia asioita elämästäni muistiin, joten blogin antina tulevat toivottavasti olemaan elämän pienet ja suuret ilot. Näistä toki iso osa varmaan tulee käsittelemään arkeani jakamassa olevia nelijalkaisia, joiden ansioista jokaisessa päivässäni on aiheita iloon.

Voi kumpa elämän suurimmat haasteet olivat vain riippusiltoja

Ruudun takana kirjoittaa 25-vuotias sinkkunainen uransa alussa. Edessä on todennäköisesti useita muuttoja ympäri Suomen ja haaveissa joskus ehkä myös tehdä töitä ulkomailla. Työ- ja taloustilanne on Suomessa suuressa murroksessa ja epävarmuus liittyy varmasti jokaisen vastavalmistuneen arkeen. Olen perusteellinen pessimisti ja vaivun helposti ajattelemaan elämää tasaisen harmaana. Haluaisinkin blogin myötä oppia huomaamaan kaikki ne pienetkin ilot elämässä. Valokuvia olen aina ollut surkea ottamaan (siis en edes saa otettua niitä, saatika että ne olisivat hyviä), joten blogin myötä toivon, että osa elämääni päätyisi myös kuviin. Mitään loisto-otoksia on turhaa kuitenkaan odottaa.

Eläimien lisäksi pidän paljon kirjoista ja tv-sarjoista, luonnosta, vaeltamisesta ja pitkistä keskusteluista ihmisten kanssa. Haluaisin viettää enemmän aikaa tehden jotain kuin haaveillen tekeväni jotain. Toivoisin että elämä olisi kaikkina aamuina yhtä ihanaa ja yksinkertaista kuin se on silloin kun heräät teltasta aurinkoiseen säähän keskellä Norjan vuoristoa ja vaellus jatkuu kera parhaan matkaseuran.

Ilon jäljillä kuvaa toivottavasti blogiani kohtalaisen hyvin: pessimistin tarve etsiä elämästä iloisia asioita tassunjäljillä höystettynä.